Juoksuaikoja

Molemmilla pikkutytöillä alkoi viime kuussa elämänsä toinen juoksu, Nicolella ensin ja siitä reilun viikon kuluttua Nadialla. Naapurin Timppa ilmoitti ystävällisesti asiasta heti. Olin kyllä jo odotellutkin tätä, sillä edellisistä oli jo yli puoli vuotta aikaa. Nicolen ensimmäinen juoksu meni ihan rauhanomaisesti, mutta toinen neiti äityi oman juoksunsa aikana vallan hurjaksi. Pikkutytöt olivat kyllä siihenkin saakka ottaneet muutamia kertoja yhteen enemmän tai vähemmän railakkaasti. Tilanne oli ollut huolestuttava mutta kutakuinkin hallinnassa. Otin tytöt samasta pentueesta kuukauden välein, lieneekö tämä ollut syy eripuraan. Nadia muutti luokseni ensin ja ajatteli varmaankin olevansa ykkönen (Jasminin jälkeen) ja toinenkaan ei kyllä kakkoseksi aikonut jäädä. Vajaa vuosi siinä sukkuloitiin ja tarkkailtiin, mitä on neideillä mielessä milloinkin. Ruoka-ajat olivat räjähdysherkkiä ja jossakin vaiheessa nämä saivatkin alkaa syödä ihan eri huoneissa. Usein ruokailun jälkeen esiintyi kuitenkin häntä koholla pyörähtelyä ja toistensa mittailua. Välillä heitin tarhaan jäähylle ykköspukarin eli Nadian, välillä molemmat. Siellä ne kyllä touhusivat sulassa sovussa.

Sitten Nadia ensimmäisen juoksunsa aikana heittäytyi täysin pissikseksi. Ärhenteli Nicolelle mennen tullen. Olo oli kuin ruutitynnyrissä. Ja niin tapahtui sellainen konflikti, että olen vieläkin kiitollinen Nicolen liian isosta pannasta. Olimme menossa lenkille, pikkutytöt hihnoissa ja vanhempi irrallaan vieressä. Jouduimme hetken odottamaan maantien varressa ohikulkijaa ja kun lähdimme liikkeelle, kaksi nuorempaa syöksyivät toistensa kimppuun. En edes ehtinyt tajuta, kumpi aloitti. Yhtäkkiä vain oli käynnissä joukkotappelu. Samassa nipussa kun oli jo Jasminkin ja melkein myös meikäläinen hihnoineen.. Kamala karjumiseni tehosi kyllä vanhempaan, mutta kaksi puupäätä eivät reagoineet siihen mitenkään. Sitten Nicole veti päänsä pannan läpi ja meni hölmistyneenä seisomaan matkan päähän. Kiskoin hurjistuneen Nadian kaksin käsin takaisin pihaan, sitä raivoa olisi riittänyt vaikka pienelle pitäjälle! Jasmin ja Nicole hölkkäsivät tyynen rauhallisina perässä. Nadia oli saanut osumaa jalkaansa ja joutui antibioottikuurille. Onneksi pahempaa ei ehtinyt tapahtua!

Tuon kahakan jälkeen otin yhteyttä ongelmakoirakouluttajaan. Mikä olisi varmaan pitänyt tehdä jo paljon aikaisemmin! Hänen mielestään Nicole ei ollut minulla kunnolla hanskassa ja Nadia tottelevaisempana ei kestänyt sitä. Tai sitten nämä kaksi eivät vain tulisi koskaan täysin sietämään toisiaan. Ohjeena oli koulutusta ja hirmuinen määrä varoituksia siitä, mitä mahdollisesti tuleman pitää. Kouluttaja käski mm. merkitä kalenteriin jollekin tammikuun (2014!) päivälle, että silloin tytöt ovat sen ikäisiä ja – kokoisia, että voivat tappaa toisensa!! No, sitäpä päivää en kyllä jäänyt odottelemaan, vaan erotin nämä välittömästi toisistaan. Onneksi minulla on tilaa, että pystyin jakamaan huushollini koiraporteilla Nadia- ja Nicole-osastoon. Jasmin majailee vuorotellen molempien osakkeissa.

Kasvattaja olisi kyllä etsinyt toiselle uuden kodin, mutta kummastahan olisin luopunut…?!! Alun perin otin Nicolen ”koeajalle”, mutta tiesin jo kotimatkalla, että tuli mitä tuli, tästä en luovu. Elämä on tietysti hieman hankalaa, kun pitää olla hereillä koko ajan, ettei portti jää auki tai jotain.. Ja lenkkeilyyn menee tuhottomasti aikaa. Mutta minkäs teet.. Aina voi spekuloida; jos tämän olisin tiennyt.. tai oikeastaan, kun tarkemmin muistelen, joku kyllä TAISI varoittaa kahden nartun ottamisesta.. olisiko sitten pitänyt ottaa narttu ja uros? tai VAIN yksi pentu? Kasvattaja kyllä kyseli moneen kertaan, että olenko ihan varma. Ja sen varmempi ei kukaan maailmassa olisi voinut olla! Kaverini, joka alun perin (kymmenkunta vuotta sitten) ehdotti bouvierin ottamista, oli tyrmistynyt, kun kerroin ottaneeni KAKSI pentua.. hänen mielestään sitä paitsi nyt olisi ollut afgaanin aika! Miniät esittivät vastalauseitaan kuorossa. Toki minä heitä ymmärsin, aavistivat nimittäin olevansa ensimmäisenä varalla, jos minä en joskus pystyisi koiriani hoitamaan. Myös äiti yritti varovasti kyseenalaistaa puuhiani, etenkin mahdollisten tulevien ajankäyttö-ongelmien suhteen.

Mutta kukapa minua olisi pysäyttänyt, kun kerran vauhtiin olin päässyt! Sehän oli Elämäni Unelma! Monta koiraa!! Miksei vielä afgaani tai kaksikin.. black masked golden tai creme.. No, afgaani-haaveet ovat tällä hetkellä kyllä jäissä. Jos nekään eivät tulisi toimeen keskenään tai jonkun kanssa, silloin menisi oikeasti jo liian hankalaksi. Ja jos koiramäärä tästä kovin monella lisääntyisi, on olemassa pienoinen vaara, että joku lähipiiristä yrittäisi passittaa minut mielentilatutkimukseen.

Sulhasia odotellessa

Nyt vain toivon, että tämä juoksuaika loppuisi pian. Naapurin Timppa on ollut hyvin innokas ja Luojan kiitos myös ainoa varteenotettava sulhasehdokas. Viestejä on jätetty pihan joka nurkalle. Molemmat tytöt vaikuttavat erittäin ihastuneilta ja ilmassa on ollut aika paljon mustasukkaisuuttakin. Vanhempi mamma on kyllä äänekkäänä moraalinvartijana yrittänyt pitää vähän rotia. Myös Pikku-Dee naapurista on ollut touhukas. Pyöri yhtenä aamuna Nicolen kaverina tarhassa, oli löytänyt parsonrusselinterrierin mentävän raon seinän ja tarhan aidan välistä. Kolme kertaa toimitin sen sieltä omalle tontille, ennen kuin tajusin, mistä se sinne yleensä pääsee. Onneksi tämä casanova on täysin vaaraton ja tytötkään eivät sitä oikein tosissaan ole ottaneet.

Passissa jälleen

EVVK...