Molemmilla
pikkutytöillä alkoi viime kuussa elämänsä toinen juoksu, Nicolella ensin ja
siitä reilun viikon kuluttua Nadialla. Naapurin Timppa ilmoitti ystävällisesti asiasta
heti. Olin kyllä jo odotellutkin tätä, sillä edellisistä oli jo yli puoli
vuotta aikaa. Nicolen ensimmäinen juoksu meni ihan rauhanomaisesti, mutta
toinen neiti äityi oman juoksunsa aikana vallan hurjaksi. Pikkutytöt olivat
kyllä siihenkin saakka ottaneet muutamia kertoja yhteen enemmän tai vähemmän
railakkaasti. Tilanne oli ollut huolestuttava mutta kutakuinkin hallinnassa.
Otin tytöt samasta pentueesta kuukauden välein, lieneekö tämä ollut syy
eripuraan. Nadia muutti luokseni ensin ja ajatteli varmaankin olevansa ykkönen
(Jasminin jälkeen) ja toinenkaan ei kyllä kakkoseksi aikonut jäädä. Vajaa vuosi
siinä sukkuloitiin ja tarkkailtiin, mitä on neideillä mielessä milloinkin.
Ruoka-ajat olivat räjähdysherkkiä ja jossakin vaiheessa nämä saivatkin alkaa syödä
ihan eri huoneissa. Usein ruokailun jälkeen esiintyi kuitenkin häntä koholla
pyörähtelyä ja toistensa mittailua. Välillä heitin tarhaan jäähylle ykköspukarin
eli Nadian, välillä molemmat. Siellä ne kyllä touhusivat sulassa sovussa.
Sitten
Nadia ensimmäisen juoksunsa aikana heittäytyi täysin pissikseksi. Ärhenteli Nicolelle
mennen tullen. Olo oli kuin ruutitynnyrissä. Ja niin tapahtui sellainen konflikti,
että olen vieläkin kiitollinen Nicolen liian isosta pannasta. Olimme menossa
lenkille, pikkutytöt hihnoissa ja vanhempi irrallaan vieressä. Jouduimme hetken
odottamaan maantien varressa ohikulkijaa ja kun lähdimme liikkeelle, kaksi nuorempaa
syöksyivät toistensa kimppuun. En edes ehtinyt tajuta, kumpi aloitti. Yhtäkkiä
vain oli käynnissä joukkotappelu. Samassa nipussa kun oli jo Jasminkin ja
melkein myös meikäläinen hihnoineen.. Kamala karjumiseni tehosi kyllä
vanhempaan, mutta kaksi puupäätä eivät reagoineet siihen mitenkään. Sitten
Nicole veti päänsä pannan läpi ja meni hölmistyneenä seisomaan matkan päähän. Kiskoin
hurjistuneen Nadian kaksin käsin takaisin pihaan, sitä raivoa olisi riittänyt
vaikka pienelle pitäjälle! Jasmin ja Nicole hölkkäsivät tyynen rauhallisina
perässä. Nadia oli saanut osumaa jalkaansa ja joutui antibioottikuurille.
Onneksi pahempaa ei ehtinyt tapahtua!
Tuon kahakan
jälkeen otin yhteyttä ongelmakoirakouluttajaan. Mikä olisi varmaan pitänyt
tehdä jo paljon aikaisemmin! Hänen mielestään Nicole ei ollut minulla kunnolla
hanskassa ja Nadia tottelevaisempana ei kestänyt sitä. Tai sitten nämä kaksi
eivät vain tulisi koskaan täysin sietämään
toisiaan. Ohjeena oli koulutusta ja hirmuinen määrä varoituksia siitä, mitä
mahdollisesti tuleman pitää. Kouluttaja käski mm. merkitä kalenteriin jollekin
tammikuun (2014!) päivälle, että silloin tytöt ovat sen ikäisiä ja – kokoisia,
että voivat tappaa toisensa!! No, sitäpä päivää en kyllä jäänyt odottelemaan,
vaan erotin nämä välittömästi toisistaan. Onneksi minulla on tilaa, että pystyin
jakamaan huushollini koiraporteilla Nadia- ja Nicole-osastoon. Jasmin majailee
vuorotellen molempien osakkeissa.
Kasvattaja
olisi kyllä etsinyt toiselle uuden kodin, mutta kummastahan olisin luopunut…?!!
Alun perin otin Nicolen ”koeajalle”,
mutta
tiesin jo kotimatkalla, että tuli mitä tuli, tästä en luovu. Elämä on tietysti hieman
hankalaa, kun pitää olla hereillä koko ajan, ettei portti jää auki tai jotain..
Ja lenkkeilyyn menee tuhottomasti aikaa. Mutta minkäs teet.. Aina voi
spekuloida; jos tämän olisin tiennyt.. tai oikeastaan, kun tarkemmin muistelen,
joku kyllä TAISI varoittaa kahden nartun ottamisesta.. olisiko sitten pitänyt
ottaa narttu ja uros? tai VAIN yksi pentu? Kasvattaja kyllä kyseli moneen kertaan,
että olenko ihan varma. Ja sen varmempi ei kukaan maailmassa olisi voinut olla!
Kaverini, joka alun perin (kymmenkunta vuotta sitten) ehdotti bouvierin ottamista,
oli tyrmistynyt, kun kerroin ottaneeni KAKSI pentua.. hänen mielestään sitä
paitsi nyt olisi ollut afgaanin aika! Miniät esittivät vastalauseitaan kuorossa. Toki minä heitä ymmärsin, aavistivat
nimittäin olevansa ensimmäisenä varalla, jos minä en joskus pystyisi koiriani
hoitamaan. Myös äiti yritti varovasti kyseenalaistaa puuhiani, etenkin
mahdollisten tulevien ajankäyttö-ongelmien suhteen.
Mutta
kukapa minua olisi pysäyttänyt, kun kerran vauhtiin olin päässyt! Sehän oli
Elämäni Unelma! Monta koiraa!! Miksei vielä afgaani tai kaksikin.. black masked
golden tai creme.. No, afgaani-haaveet ovat tällä hetkellä kyllä jäissä. Jos
nekään eivät tulisi toimeen keskenään tai jonkun kanssa, silloin menisi oikeasti jo
liian hankalaksi. Ja jos koiramäärä tästä kovin monella lisääntyisi, on olemassa pienoinen vaara, että joku lähipiiristä yrittäisi passittaa minut
mielentilatutkimukseen.
Sulhasia odotellessa
Nyt vain toivon, että
tämä juoksuaika loppuisi pian. Naapurin Timppa on ollut hyvin innokas ja Luojan
kiitos myös ainoa varteenotettava sulhasehdokas. Viestejä on jätetty pihan joka
nurkalle. Molemmat tytöt vaikuttavat erittäin ihastuneilta ja ilmassa on ollut aika paljon mustasukkaisuuttakin. Vanhempi mamma on kyllä äänekkäänä moraalinvartijana yrittänyt pitää vähän rotia. Myös Pikku-Dee naapurista on ollut
touhukas. Pyöri yhtenä aamuna Nicolen kaverina tarhassa, oli löytänyt parsonrusselinterrierin
mentävän raon seinän ja tarhan aidan välistä. Kolme kertaa toimitin sen sieltä omalle
tontille, ennen kuin tajusin, mistä se sinne yleensä pääsee. Onneksi tämä
casanova on täysin vaaraton ja tytötkään eivät sitä oikein tosissaan ole
ottaneet.
Passissa jälleen
EVVK...
